Alkuperäisteos: Droemersche Verlagsanstalt, Czechoslovakia, 1959.
Suomennos: Suuri Koirakirja, Klever Ulrich, Tammi.

Tanskandoggi

Jo muinaisina aikoina eli Kiinan ja Länsi-Euroopan välisellä laajalla alueella suuria raskasrakenteisia koiria, joita käytettiin riistan ahdistajina metsästyksessä sekä taistelu-ja vartiokoirina. Täällä syntyi j ahävisi mitä erilaisempia lajeja: ne kehittyivät paikallisina ja aina tarkoituksen mukaan niitä kasvatettiin. Niimpä Eufratin ja Tigrisin välisiltä rauniokentiltä on löydetty n. 4000 vuotta vanhoja kuvia valtavista koirista; ne esittävät elävästi, miten nämä vahvat eläimet käyvät jopa leijonan kimppuun. Samanlaisia koiria tunnetaan muinaisegyptiläisistä korkokuvista, ja myös kreikkalaiset kuvanveistäjät kuvasivat niitä. Dogginkaltaiset koirat kuuluvat siten ylipäätään vanhimpiin koirarotuihin. Roomalaisellakin ajalla oli samankaltaisia lajeja, kuten molossit, laajalle levinneinä. Keskiajalla tapaamme ne jälleen ajokoirina, metsäkarjujen ahdistajina ja vihikoirina. Ruhtinaslinnoissa pidettiin näitä vanhoja lajeja kernaasti suojelukoirina; niitä nimitettiin kruunukoiriksi, henkikoiriksi ja eglanninkoiriksi. Toimensa mukaan niillä oli kultainen tai hopeinen kaulapanta. Näiden koirien riippukorvat typistettiin jo silloin, koska ne helposti haavoittuivat. Eläimet joita käytettiin villisian metsätyksessä, puettiin panssarisuojuksiin kuin aikoinaan turnajaishevoset-niitä pidettiin yhtä arvokkainakin. Doggi-nimityksen saivat eläimet englantilaisilta; englannin kielessähän "dog" merkitsee koiraa. 1800-luvulla näiden koirien pito oli vahvasti vähenemässä, mutta Bismarckin rakkaus doggeihin herätti Saksassa uudelleen kiinnostuksen tähän komeaan koiraan. Silloin tunnettiin kaksi lajia: Etelä-Saksassa Ulmerindoggi ja Pohjois-Saksassa Tanskandoggi. Bismarcin ajoilta on peräisin myös erään rajamaakunnan omistajan sanonta:"Kaksi vapaanaa juoksevaa doggia parantaa rehellisyyttä paremmin kuin pastorin saarnat". Tämän jälkeen doggia on kehitetty korkeajalkaisemmaksi, kuivemmaksi ja jalommaksi risteyttämällä sitä vinttikoiraan. Pää ei vaikuta enää niin raskaalta kuin ennen, vaan jalommalta. Näin tasnkandoggit nykyisin eroavat englantilaisista ja ranskalaisista serkuistaan melkoisesti.

Tanskandoggia on pidetty tanskalaisena rotuna. Ei oikeastaan tiedetä millä perusteella, mutta sekä Linnè että Buffon ovat olleet sitä mieltä, että se on Tanskasta kotoisin. Saksalaiset ovat kerran toisensa jälkeen väittäneet sen tulleen kehitetyksi Saksassa ja nimittävätkin sitä siksi saksandoggiksi (deutsche dogge). Itse asiassa se ei ole Tanskalainen eikä Saksalainen, mutta kun sen kotimaaksi vanhoissa lähteissä väitetään Tanskaa, pidetään sitä yhä Tanskan kansalliskoirana. Koko maailma, lukuunottamatta Saksaa, käyttää nimeä "grand danois" tai "great dane".

Doggissa on kaikki valtavaa: koko, säkäkorkeus 80cm ja enemmänkin, tekee sen pienempiä shetlanninponejakin korkeammaksi; reipas sikiäväisyys-doggiemo saattaa maailmaan keskimäärin kahdeksan pentua ja enemmänkin-ja nopeakasvuisuus. Syntyessään ei nuori doggi ole suurempi kuin samanikäinen mäyräkoiranpentukaan, mutta kahden kuukauden kuluttua tämä ulottuu tuskin sen kinnertaipeeseen. Jättiläismäinen olemus vaikuttaa pelottavalta, ja koska ihmiset eivät kernaasti myönnä yksinkertaisesti vain pelkäävänsä, puhutann doggista paljon pahaa. Se ei ole kuitenkaan mikään verenhimoinen, ihmisiä raateleva peto, vaan maltillinen ja rauhallinen koira. Niin kuin berbhardinkoirakin se sotkeutuu tavattomien voimiensa ja arvokkuutensa vuoksi vain ani harvoin tappeluihin muiden koirien kanssa. Se ei pelkää mitään, jos se on kasvatettu oikein. Kasvattaminen on erikoisen tärkeää, koska se muuten ehkä voi tulla todella vaaralliseksi. Sen tekeminen "kovaluontoiseksi" olisi rangaistavaa kevytmielisyyttä. Doggi ei luonnostaan ole vaarallinen, vaan sanomattoman hyväntahtoinen, lapsirakas ja luottavainen kaikkia kohtaan, jotka kuuluvat isännälle, jonka se valitsee perheestä heti saapumisensa jälkeen. Vieraiden kanssa se ei halua olla missään tekemisissä; näiden on sitä varottava. Doggi ei ole mikään kova koira, jolle selkäsauna ei tee mitään. Huonoa kohtelua se ei unohda koko elämänsä aikana, mutta yhtä vähän se unohtaa myöskään hyvyyttä ja ystävällisyyttä.

Doggeja jalostetaan viittä eri värilaatua: keltaista, juovikasta, sinistä, mustaa ja musta-valkoista. Viimeisen lajin, tiikeridoggin, kehittäminen tuottaa vaikeuksia, koska se ei periydy pysyvästi. Kelpaamattomia siitokseen ja palkintosijoille ovat valkoiset ja kyyhkysenväriset doggit, "posliinitiikerit", joilla on sinisiä, harmaita, keltaisia ja tiikerijuovaisia läiskiä, sekä "harmaatiikerit", joiden pohjaväri on harmaa. Korvat typistetään kauneussyistä. Ne ovat hyvin vakuuttavat, jos asettaa typistetyn ja typistämättömän doggin tai bokserin rinnakkain. Tällöin koira, jonka korvat ovat typistämättömät, näyttää epäjalolta, karkealta, jopa rumalta. Eläinsuojelu ei näitä syitä hyväksy. Se pitää typistämistä epäoikeutettuna toimenpiteenä, johon eläin pakotetaan. Doggikasvattaja puolustaa typistämistä sitä innokkaammin, sillä hän uskoo, että sen kieltäminen aiheuttaisi rodun leviämiselle suurta haittaa, koska koirat eivät olisi silloin enä niin haluttuja, vaan jopa hyljeksittyjän kuten Englannissa, missä typistämiskiellon jälkeen tapahtui voimakasta vähenemistä niissä roduissa, joihin se kohdistui. Tässä siis aatteellisten näkökohtien lisäksi myös taloudelliset ovat mukana. Koirille ei typistäminen ole millään tavoin välttämätön. Vahvasti leikattuja korvia on varottava, koska varsinainen korvakäytävä ei silloin ole suojassa. Typistäessä syntyneet korvanreunat ovat myös usein arat.

Doggi ei tarvitse paljon hoitoa, riittää kun se päivittäin harjataan pehmeällä, aidoista harjaksista tehdyllä harjalla. Se tarvitsee paljon lämpöä, joten sillä täytyy olla lämmin makuusija, joka on myös oltava pehmeä, koska se muuten saa rumia makuuhaavoja. Jos tämä kuitenkin on päässyt tapahtumaan eivätkä paljaat paikat ole vielä känsistyneet, voidaan karvat saada uudellen kasvamaan taputtelemalla kevyesti tupolla, joka on kastettu seokseen, missä on puoliksi kreoliinia ja alkoholia.

Pentujen kasvatuksessa on jyrkästi pidettävä kiinni siitä, ettei niille koskaan anneta pöydästä mitään. Koirathan tulevat niin kookkaiksi, että voivat myöhemmin nähdä pöydälle, eikä pidä silloin lukea niiden viaksi, jos ne itse hoitavat tarjoilunsa. Doggit tarvitsevat paljon liikuntaa ja runsaasti juoksua. Kaupungeissa niillä onkin harvoin tarpeeksi tilaa.