Alkuperäisteos: Champion Dogs Of The World, UK,
1967,
Suomennos: Koirat-Suuri tietokirja, WSOY
Tanskandoggi
Tanskandoggi on monen mielestä upein suurista koirista. Sillä
on myös sangen miellyttävä luonne. Se on ystävällinen
niitä kohtaan, jotka se tuntee, ja erinomainen vahti, joka pitää
tarkkaan silmällä vieraita.
Rodun nimi johtaa harhaan, jos kuvitellaan sen viittaavan rodun kotimaahan.
Buffon julkaisi vuonna 1772 ranskankielisen kirjan, jossa rotu esitettiin
kehitetyksi pääasiallisesti Tanskassa, ja tästä
lähtien se tunnettiin hänen esittämällään
nimellä suurimassa osassa Eurooppaa. Saksalaiset eivät kuitenkaan
käytä rodusta tätä nimeä, vaan pitävät
sitä omanaan nimittäen sitä saksandoggiksi (deutsche
dogge).
Nykyinen italiankielinen nimitys alano on kuitenkin historialliselta
kannalta katsoen oikein, sillä tankandoggi epäilemättä
polveutuu keskiaikaisesta alaunt-rodusta. Sydenham Edwards mainitsi
vuonna 1800 ilmestyneessä teoksessaan Cynographia Britannica, että
tanskandoggit juoksivat ylhäisten ja mahtimiesten vaunujen edellä,
kuten myös jo Chaucer mainitsi Canterburyn tarinoiden "Ritarin
kertomuksessa" :
Hänen vaunujensa edellä kulki valkeita alaunt-koiria. Kaksikymmentä
tai enemmän, suuria kuin härät, mentäessä metsästämään
leijonia tai saksanhirviä.
Tanskandoggien esivanhemmat olivat levinneet varsin laajalle koko Eurooppaan,
mutta ensimmäinen maa, joka huomasi hyväksyä nykyisenlaisen
koiran puhdasrotuiseksi, oli Saksa, jonka asiantuntijat vuonna 1880
kokoontuivat Berliiniin ja hyväksyivät koiralle rotumääritelmän.
Samalla rotu sai saksadoggi nimen. Viisi vuotat myöhemmin Englantiin
perustettiin tanskandoggien harrastajien erikoiskerho, mikä aiheutti
sen, että koiraa alettiin koko englantia puhuvassa maailmassa nimittää
tanskandoggiksi, vaikka esimerkiksi Yhdysvalloissa käytetään
rotumääritelmänä alkuperäistä saksalaista
määritelmää.
Nykypäivien saksalaiset asiantuntijat hyväksyvät käsityksen,
että 1600-luvulla saksalainen ylhäisö käytti apuna
metsästyksessä englanninmastiffeja ja nämä tunnettiin
nimellä englannindoggi. Kun Eglannista tuotuja mastiffeja risteytettiin
paikallisten samantyyppisten koirien kanssa, saatiin aikaan (vanha)
saksalainen metsäkarjukoira, josta tanskandoggi polveutuu jotakuinkin
varmasti.
Kuten kaikki muutkin suuret koirat tanskandoggi vaatii huolellista
ja monipuolista opetusta pennusta alkaen, runsasta ja vaihtelevaa ravintoa,
sekä riittävästi liikuntaa myös vanhempana.
Rotu on hyvin suosittu Intiassa. Runsas tanskandoggikanta on myös
Alankomaissa, Englannissa, Italiassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.
Jo 1880-luvun lopussa tuotiin Suomeen tanskandoggeja, useimmiten Saksasta.
Eräs tämänrotuisen koiran omistaja oli koiraharrastuksestaan
tunnettu tehtailija A.E.Serlachius Mäntästä. Aina ensimmäiseen
maailmansotaan asti rodun edustajia oli varsin vähän näyttelyissä,
mutta harrastusta sitä kohtaan oli, koska kantaan toisinaan tuli
uutta verta, usein Tanskasta. Vain vähän yksilöitä
selvisi sotavuosien ja niiden jälkeisen ajan ruokapulasta.
Vuoden 1925-27 merkitsivät rodulle käännekohtaa maassamme.
Kaksi urosta ja kaksi narttua oli hieman aikaisemmin tuotu Saksasta,
ja kantakoirina käytettiin pääasiallisesti näitä.
Johtavaksi kenneliksi kohosi von Aulendorf-kennel. Sen omisti teknikko
Edmund Natunen, joka muutamaa vuotta myöhemmin otti uuden kennelnimen
Edmundtopp. Hän hankki Saksasta erinomaisen harlekiini-värisen
uroksen Prinz von Binderin, josta tuli siitoksen keskeinen hahmo. Kennel
jatkoi toimintaansa aina talvisotaan saakka.
1920-luvulla ei kiinnitetty väriseikkoihin sanottavaa huomiota,
vaan koiria paritettiin väreistä välittämättä.
Tällöin syntyi merkillisiä väriyhdistelmiä-
esimerkiksi harmaita koiria joilla oli keltaiset jalat-, jollaisia nykyisin
pidettäisiin hirvittävinä virheinä. Vasta 1930-luvun
taitteessa värien periytyminen selvitettiin ja annettiin suositukset
väriryhmistä, joiden ksken paritukset olivat suositeltavia,
koska näistä saataisiin varmimmin nykyisin tunnetut ja hyväksytyt
värit.
1930-luvulla kasvattajia oli monia. Neiti Siiri Sunell de Morny-kennel
toimi merkittävällä tavalla peräti parikymmentä
vuotta. Siihen hankittiin ajoittain uutta verta Saksasta. Vuonna 1935
syntyi von Breitenfield-kennel, johon tuotiin Saksasta useita harlekiini-värisiä
koiria. Kennelin omistaja oli neiti Maria Åkerblom, joka muutaman
vuoden kuluttua otti uuden kennelnimen av Ros-Loge Helsingin Meilahdessa
sijaitsevan talonsa mukaan. Av Ros-Loge kennel on yhä, lähes
kolmenkymmenen vuoden kuluttua, suurimman tanskandoggikennelin maineessa.
Tosin harlekiinit eivät enää ole pääasiallisina
kasvatuksen kohteina, vaan siniset, mustat ja keltaiset koirat ovat
tulleet enemmistöksi. Viime aikojen huomattavimmat näyttelytulokset
ovat olleet Garvin ja Hannibal av Ros-Logella, jotka ovat saavuttaneet
kansainvälisen ja pohjoismaisen valioarvot.
Viime sodan jälkeisen ajan merkittäviä kenneleitä
oli tiikerivärisiin keskittynyt von Hippo-kennel, johon vuonna
1948 syntynyt pentue oli loistava-neljä valiota: uros Mongol sekä
narttu Maina, Mana ja Mona.
1960-luvulla kasvattajiin liittyi rouva Eini Valaste, jonka Sivord`s
- kennelissä on syntynyt moni valio siitä huolimatta, että
pentueita on ollut vain muutama.