Nyt kahdeksan vuoden virallisen veteraani-iän kynnyksellä, Lyylistä tuli isoisoäi. Siitäkös Lyyli pitää niinkuin kaikista jälkikasvusta, röyhistää vain rintaanja ja nostaa nenää ylöspäin. Ylpeeääkin ylpeämpi, jos vain voi olla. Edelleenkään kukaan pentuja katsomaan tullut, ei säily Lyylin komennukselta ja tuimilta katseilta, kaikki on vaaraksi pienillä tuumaa Lyyli. Muiden koirien synnytykset ja pentujen luovutuspäivät ovat tälle ikänuorelle rankkoja päiviä, Lyyli on sadalla mukana ja touhotta ja huolehtii enemmän kuin mikään virka edellyttää.
Terveyttä on onnneki piisannut ja mummeli jatkaa samaa virtaista oloaan. Kiihdyttelee pihalla itsekseen spurtteja, joissa kaikki nuoretkaan ei pysy perässä. Mutta silti huolehtii lauman muiden koirien järjestyksenpidosta tuimilla katseilla ja puheilla. Lyylian puhetaidot vaan lisääntyy iän myötä, niitä ei moni varmaan ymmärtäisi sillä scaala on läheltä murina ääntä- laulun viserryksen. Tutut tietää mitä Lyyli tahtoo ja eivät niistä hätkähdä. Oravat on edelleen must ja vinkulelut, käärmevahtina Lyyli on myös hyvä, tosin toissavuonna sai ensimmäisen pureman kirsuunsa.

Akan elämä menee rauhallisissa merkeissä, niinkuin Akan luonnekkin on. Perin rauhallinen ja ei turhaa hötkyillä tyyppi. Jolle ruoka maistuu ja se näkyy helposti linjoissa, vaikka kuinka koittaisi syödä terveellisesti ikä koiran tavoin. Muutama vuosi pääsääntöistä kaupunkikoiran elmää on kulunut vanhempieni luona Hämeenlinnassa, siellä Akka kurvailee Ahveniston harjuilla monen monituista lenkkiä päivässä ja huolehtii ettei Hörtsy (18 v) musta kissa varasta hänen puruluitaan. Välillä Akka "kotiutuu" ja silloin on kivaa leikkiä muiden kavereiden kanssa, selvästi kaipaa kuitenkin siskoaan Lyyliä ja muita koira ystäviään täällä. No onneksi visiittejä on kuitenkin tiuhaan, ettei vallan pääse unohtumaan.

Asumme järvenpäässä kolmistaan - ainaskin vielä vähän aikaa (saa nähdä josko tuo Triko saa itelleen kaverin).
Trikon harrastuksiin kuuluu tokoilu, haku ja agility.
Tänä vuonna Triko on panostanut oikein tosissaan tuohon tottikseen ja niinpä se voitti tuossa elokuussa alokasluokan kilpailut pistein 164 (vielä pitäisi saada se toinen ykköstulos >158 p niin päästäisiin siirtymään avoimeen luokkaan).
Hakua ollaan harrastettu sellaisen puolenvuotta. nykyään triko ymmärtää mitä minä tarkoitan sanalla "ukko". Ensimmäisiä kertoja kun olimme hakuharjoituksissa niin trikolle piti sanoa "lihapullaa" että lähtisi maalimiehen perään/ etsimään sitä. Siitähän seurasi makeat naurut tuossa meidän hakuporukassa.
Agility on ollut sitten täysin huviharrastus eikä me sitä olla nyt käytykkään tekemässä sitten heinäkuun. Heinäkuussa triko otti osaa tuohon joukkueagilitykisaan vääksyssä, mistä tuli suht kohtuullinen menestys. Joukkue sijoittui sijalle 9.
Niin että meillä on tuo nälkä kasvanut syödessä. AlunS perin otimme koiran vain meidän iloksi ja se piti kouluttaa ainosataan sosiaaliseksi ja asiallisesti kättäytyväksi koiraksi mutta tässä sitä ollaan.
Tässä siis lyhykäisyydessään tietoa Trikon harrastuksista. kuten huomaat Trikoa ei olla käytetty juurikaan noissa näyttelyissä muuta kuin silloin pentuna mutta eipä se ole meitä haitannut hauskenpaa meillä on ollut esim. tuolla metsässä hakuharjoituksissa.
Ai niin tulihan vielä mieleeni eräs hauska tapaus. Olimme eräänä lauantai yönä (klo 22-02) haku harjoituksissa. Se oli meille melemmille tosi nasta kokemus. Ja seuraavana aamuna Trikolla oli sitten riihimäellä luonnetesti mistä se sai 125 p.

Alvarin perheeseen kuuluu: Tero 38 v. Ilse 37 v. Niko 8 v. Jani 5 v.

Jättiläisen Alvari Adonis eli kotoisasti vain Alvari on lapsia rakastava hössö. Nuorempana sitä yritettiin näyttelyissäkin käyttää mutta koska Alvarin ruokahalu on ollut aina heikko niin massanrakentaminen oli olematonta. Alvari on ollut viime kesään saakka anorektikko. Kun vähän sain koiran lihomaan niin jopas sille tuli heti syömälakko ja Alvari laihtui entisestäänkin.
Viime kesä oli käännekohta Alvarin elämässä. Eturauhanen oli vaivannut sitä jo -99 kesällä mutta rauhottunut ja syksyllä -99 sille annettiin jopa hormonipiikki mutta ei siitä ollut juuri mitään apua. Kesällä 2000 eturauhanen vaivasi jälleen ja päätin että on varmasti meille kaikille helpompaa, että Alvari menettää killuttimensa.
Alvari on hyvin sosiaalinen koira. Hän on hyväksynyt niin vuohen, lampaat ja hevoset mutta kanoista Alvari ajatteli tehdä paistin mutta kukko oli erimieltä ja sen läksytyksen jälkeen Alvari on antanut kanojen juosta pihalla rauhassa.
Tosin hevosten jahtaaminen on Alvarin lempipuuhaa mutta vaarallisena touhuna olen sen siltä kieltänyt. Hevosen perässä lenkillä Alvari juoksee kyllä.
Lasten taputuksia ja ihailua Alvari jaksaa vastaanottaa aivan hiljaa paikallaan ja aivan kuin tietäen että on puheiden keskipiste. Viime kesän Salon torin vierailut olivat Alvarin jänniä tapahtumia kun ihailevia ihmisiä oli pilvin pimein ympärillä. Ehkä vähän rintaa röyhisteli myös hihnan toisessä päässä ollut tämän jutun kirjoittajakin.
Yhtä kaikki Alvari on meidän kaikkien koira, joka olemuksellaan antaa turvaa perheelle ja suojelee myös lapsia
Voinkin pimeällä kulkea vielä rauhallisemmalla mielellä tietäen että joku puolustaa minua jos jotain tapahtuu.

Uusimmat kuulumiset 28.1.2005

Vuosi sitten Alvari eli perheen kesken Alkku, sai kaverikseen kääpiökani Jeren. Jere on leijonaharjas ja painoa sillä on 2 kg. Alkku ei oikein ymmärtänyt tätä pientä vesseliä, joka hänen lähestyessään tömäyttää takakoipiaan kovaäänisesti. Alvari on tosin tallilla tottunut tallikani Kukkaseen (painaa n. 10 kg) mutta se onkin jo pienen koiran kokoinen. Hyvin on koira tottunut kaniin ja päinvastoin, vähän ehkä Alkun silmissä siintää mustasukkaisuus tai kateus huomiosta.

Huomiotta taas Alvari ei jää, siitä pitää tämä kuolaville huolen. Alkun ruokahalu on parantunut iän myötä reippaasti ja siitä onkin tullut täysin tottelematon kerjääjä, Alvarin mielestä kiellot eivät päde enää häneen (Iän tuomaa auktoriteettia) ja koiruus on päättänyt kerjätä joka kerta syömistä kun muukin perhe syö. Onhan se kohtuutonta, että yksi perheenjäsenistä jätetään ruuatta ! Ja jos ei muuten saa huomiota niin kuolaamalla kuin Niagaran putous 8=)

Alvari on pysynyt edelleen terveenä, nyt talvella on pientä köhimistä kuulunut silloin tällöin ja todennäköisesti se tulee märistä räntäkeleistä kun Alkku ei vieläkään suostu pitämään takkia päällään. Tallilla sillä on seuranaan 3 v. sekarotuinen narttu Hertta ja yhdessä nämä viilettävät pitkin metsiä omilla reissuillaan. Silloin ei haittaa vaikka sataisi vettä tai räntää mutta myöhemmin saattaa tulla vilu. Köhätkin ovat menneet ohi ihan itsestään kun olen jättänyt murjottavan koiran kotiin tallille lähtiessä.

Niin kerjäämisen lisäksi Alvari on nyt päättänyt, että hänen paikkansa ei ole enää lattialla vaan vähän ylempänä. Välistä koira löytyy pötköttämästä nahkasohvalta tai petaamasta itselleen pehmeämpää petiä meidän sängyssä mutta kaikkein mieluisin paikka on vanhemman poikamme Nikon sängyssä patterin vieressä. Sieltä sitä ei saa edes komentamalla pois, pannastakin on turha vetää - koira ei liikahdakaan. Ainoa konsti on houkutella makkaran pätkällä ja silloin koiraan tulee eloa ;) Ja Nikon sängyltä näkee kivasti ikkunasta ulos ja voi tarkkailla ohi käveleviä koiria mukavasti lämpöisestä
petipaikasta. Mutta ei kukaan ole Alvarille vihainen näistä sen jääräpäisyyksistä, vanhalle koiralle suodaan vähän vapauksia.

Alkun ruokahalusta vielä sen verran, että se on pohjaton. Aamulla koira juoksentelee ympäriinsä hätääntyneenä jos kukaan ei ole muistanut antaa sille aamumurojen jämiä. Olen jopa miettinyt, että jättävätkö lapset ihan tahallaan koiralle tähteitä, sitä kun on niin kiva ruokkia. Meille ostettiin myös uusi vohvelirauta ja sekös on Alkun mieleen. Koira ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi koemaistajaksi. Jo pihalta se ottaa hajun kuonoonsa ja pyrkii heti sisään jos vain vohvelirauta on kuumenemassa. Tavalliset plätytkin ovat herkkua varsinkin tallilla, kun äitini vielä sirottelee koirienkin plättyihin sokeria päälle, ei se ole kuulemma koirankaan suu tuohesta tehty !

Valitettavasti en ole saanut kuvattua niitä hetkiä, kun sataa kaatamalla ja Alkku kieltäytyykin menemästä aamupissalle. Ei siinä sitten auta muuta kuin ottaa sateenvarjo käteen ja pitää sitä Alvarin päällä sillä aikaa kun koira nostaa kinttua. Kukas nyt voi siihen toimitukseen keskittyä kun vettä
valuu niskaan ?

Alvarin elämä on siis aika leppoista, hyvää ruokaa, mukavan pehmoisia petejä ja kivoja retkiä tallin takametsään vain koirien kesken juostuna. Vanha vuohi mokoma lopetti kyllä lypsämisen eikä sitä herkkua enää koirat saa, vaan Alvari muistaa aina juosta samalle paikalle katsomaan jos hänelle
on sittenkin siihen maitopurkki ilmestynyt.

Maaliskuussa olemme lasten kanssa luvanneet paistaa Alkulle 8 vohvelia syntymäpäivän kunniaksi ja tällä kertaa se saa ne sokerissa pyöritettynä !

Toivottavasti koira elää vielä monta tervettä vuotta meidän perheessä. Alkun vilkkaasta olemuksesta ei osaisi arvata, että sillä on mittarissa kohta 8 vuotta. Vieraatkin ovat luulleet sitä vielä ihan nuoreksi
koiraksi.

Terkuin ... Ilse

Hei kaikki Tanskandoggi ystävät,

1997, 14. Maaliskuuta hän syntyi. Pieni musta poika, pienine jalkoineen ja niin ihastuttavine silmineen. Valkoiset merkit rinnassa ja tassuissa. Hän sai nimekseen Jättiläisen Amicus. Voin sanoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Tiesitkö muuten, että Amicus on latinaa ja tarkoittaa ystävää?

Nykyään häntä kutsutaan Roopeksi. Meillähän on tarina Rosvo Roopesta ja koirani on lähes kuten tuo Rosvo Roope. Hän suorastaan rakastaa vierailuja naapurissa syöden kissoille tarkoitetut ruuat. Roope ei ymmärrä miksi tällä maapallolla pitää olla sellaisia eläimiä kuin kissoja.

Hänen silmänsä menevät vinoiksi, kun hänellä on jotakin ilkikurista mielessään. Halutessaan läheisyyttä ja huomiota hän tönäisee minua lempeästi päällään, katsoo isoilla suurilla silmillään, kääntää korvansa eteenpäin ja kuiskaa " hei mamma, haluaisin tulla sun kainaloon."

Pikku pojallani on ollut joitakin vaikeuksia, mutta olemme selvinneet niistä kaikista. Harjoittelemme Tokoa sunnuntaisin ihan mielenvirkistyksen kannalta. Kilpailemaan emme voi lähteä, koska Roopen ollessa neljä kuukautinen hänen polvilumpio lähti paikoiltaan hänen hypätessään ojan yli. Niinpä minun piti viedä hänet lääkäriin leikattavaksi. Nyt tosin jalka toimii lähes yhtä hyvin, kuin ennenkin - leikkaus oli onnistunut.

Roope täyttää maaliskuussa neljä vuotta ja on kuten eräs vanhempi rouva sanoi Suuri Tanskalainen. Meillä on ollut monia ihania ja … no, ei niin ihania aikoja. Mutta toivon, että meillä olisi vielä monia Mahtavia vuosia yhdessä. Hänen silmänsä täyttävät minut rakkaudesta :)

- Merja

Uusimmat kuulumiset 10.2.2005

Hei tässä Jättiläisen Amicus, kotoisasti ihan Roope, Ropsukka, Roppana tai jotain sinnepäin.

On tullut aika jälleen päivittää kuulumisia, onhan edellisestä kerrasta kulunutkin jo aikaa. Tässä aikojen saatossa olen päässyt jo ihanaan veteraani ikään ja keväällä 2005 täytän jo 8 vuotta, vaikkei sitä oikeastaan edes huomaa – mitä nyt hieman harmaantunut olen mutta sehän lisää vain charmia. Olen nimittäin hyvin viriili edelleen, mitä nyt kotona tykkään vähän enemmän makoilla ja nukkua. Onneksi on tuota terveyttä riittänyt eikä tosiaan ole pahemmin tarvinnut eläinlääkärissä juosta, paitsi tassujen vuoksi, joissa on todettu furunkoloosi. Onneksi ei niin paha, ettenkö voisi kirmata metsiköissä hidastamatta menoa sen koommin.

Emäntäni Merja edelleen kuljettelee minua mukanaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Käydään ukkometsä treeneissä, jälkitreeneissä ja ToKo treeneissä. Minusta on jopa tullut mallikoira Merjan pitämiin koulutuksiin, mutta jostain kumman syystä pääsen mukaan malliksi, jos kentällä on pentuja (ja voi pojat kun osaankin näyttää parhaat puoleni silloin!!!) Ehkä tämä johtuu siitä, että muutamien ikävien hyökkäysten uhriksi joutuneena olen muuttanut suhtautumista kaikkiin noutajan kokoisiin tai isompiin uros koiriin ja etenkin tumma maskisiin…. niinpä ei taitojen esittelystä oikein tahdo tulla mitään jos sellaisia kentällä pyörii.

Tästä ilmeisesti suivaantuneena on Merja keksinyt siedätyksen, jota nyt olemme kokeilleet, mutta tuloksia vielä odotellaan… no ei harjoituskertojakaan ole ollut kovin montaa, mutta niillä kerroilla mitä olemme tehneet olen onnistuneesti pystynyt lähestyä muita uroskoiria ja rentoutumaan niiden läsnä ollessa. Ilmeisesti emännälläni on uskoa, että vielä se vanhakin koira temppuja oppii.

Tempuista puheen ollen minulle on tullut muutama emännän mielestä mielenkiintoinen tapa, jotka olen oppinut enemmän tai vähemmän itsestään. Osaan kertoa mitä milloinkin haluan ja mitä enemmän sitä haluan sitä isommalla äänellä osaan vaatia ? Esimerkiksi osaan kertoa, milloin haluan juoda (vettähän ei voi juoda kupista, vaikka sitä siinä onkin tarjolla, vaan hanasta sitä pitää saada) Osaan pyytää namikaapista nameja tai pannaria/pihvejä keittiön pöydältä. Pannari on muuten suurta herkkua! Lisäksi osaan pyynnöstä tai pyytämättä herättää perheenjäseniä – tosin joudun joskus turvautumaan koviin keinoihin eli tassulla läpsimiseen, kun muka vikinä ja kuonolla tökkiminen ei aina auta. Taitavat vaan teeskennellä…

Mökkeily se on meikäläisen hommaa – etenkin keväällä, talvella ja syksyllä. Kesällä en siitä niin hirmuisesti välitä – en nimittäin ole mikään paarma ym. pörriäis fani. Aikoinaan yksi iso paarma pääsi puremaan hännästä ja sen jälkeen olen juossut pää viidentenä jalkana niitä karkuun ja kesällä vietänkin mieluummin aikaa sisätiloissa, jos paarmoja/ampiaisia/mehiläisiä/kärpäsiä on lähimaastossa. Toisin on sitten keväällä, talvella ja syksyllä, jolloin vietän mielelläni aikaa mökillä tutkien mitä eläimiä on mökin ympäristössä liikuskellut, veneillen soutuveneellä, kalastellen, juosten lumihangessa jne. Talvi on riemukasta aikaa – mikään ei ole hauskempaa kuin juosta lumihangessa ja syödä lunta. Syksyisin kuulemma kävisin lintukoirasta, sillä haistan metsäkanalinnut hyvin ja osaan näyttää missä ne on ja ajaa lentoon. Mökki matkat vaan on kovin pitkiä kun pitää mennä junalla ja bussilla sekä loppumatka vielä henkilö autossa. Mökki kun on Kuusamossa asti. Tosin olen jo kokenut juna- ja bussimatkustaja. Ihmisillä on yleensä silmät pyöreänä kun näkevät meikäläisen bussissa. Hmmmm….. olisikohan koollani jotain tekemistä asian kanssa….

Palataan jälleen seuraavien kuulumisten merkeissä – minä lähden tästä nyt nauttimaan lumesta ja talvesta!

Terv.
Roope ja Merja

P.S. Tässä muutamia kuvia aikojen varrelta. Tuorein näistä taitaa olla tuo talvikuva, veteraanitapaamisessa Katin luona keväällä 2004. Muut kuvat on otettu silloin kun kamera on sattunut olemaan mukana. Emäntäni kun on hieman surkea kanniskelemaan sitä mukana ja puhelinkamera ei kerkeä mukaan meikäläisen liikkeisiin.

Roope rikastutti elämäni, ollen elämäni Koira isolla K:lla ja suurella Sydämellä!
Ikävä on ikuinen, mutta nyt rakkaalla kaverillani on hyvä olla.
14.3.1997-5.12.2007

Jättiläisen Artemisia "Rocky"