Jättiläisen Finlandia alias Vinski tuli perheeseemme, Ruovedelle Muroleen kylän Pikku-Tolpan taloon, toivottuna pentuna toukokuussa 2003. Ennakolta olimme tutustuneet tämän manttelin pojan vanhempiin ja ihastuneet pentuun molemmat erittäin syvästi. Saadessamme Vinskin meille oli häntä vastaanottamassa kotona jo lapinkoira-lapinporokoira Rontti ja kissa Ernesti. Rontti otti, tuolloin vielä kovin pienen Vinskin(joka sopi kulkemaan Rontin alitse), vastaan varsin hyvin ja toimi alusta asti kovin isällisenä hahmona. Tilanteissa että poikamme olivat muiden koirien seurassa, jonkun vieraan koiran alkaessa ärhennellä Vinskille oli Rontti heti suojelemassa 'pienokaista'.

Vinskin kanssa yhdessä aloimme opetella myös koiranäyttelytoimintaan. Tähän oli suuri apu Tampereen doggiystävillä joiden mukaan lähdimme näyttelykoulutukseen. Myös Ruovesiläinen dogin omistaja, Mari Vähäsalo oli suurena apuna aloittaessamme näyttelyopiskeluja(kaikki 3 yhdessä, Kari,
Taija ja Vinski). Mari oli myös mukana ja esittämässä Vinskiä ensimmäisessä Match- showssa 5kk iässä. Nyt näyttelyt alkavat jo sujua kohtuudella, niin itsellä handlerinä kuin myös esitettävällä.

Kotona Vinski oli pentuna ja on edelleen tarmokas menijä, jolla tarvitsisi olla tekemistä alituiseen. Pentuiässä poika saikin tuhoa aikaiseksi kokolailla paljon ja siinä oli välillä isäntäväen hermot koetuksella. Pentuajasta ovat muistona keittiön kaapistojen syödyt kulmaukset ja edesmenneet lattiamatot (jotka tosin ovat menossa vaihtoon, mutta meidän oli tarkoitus poistaa muovimatto itse...). Pallo on leluista kaikkein kivoin ja niiden kanssa poika juoksee itsekseen niin sisällä kuin ulkonakin. Lisäksi ulkona on mahtavaa juosta frisbeen perässä tai sitten ihan muuten vaan itsekseen ympäri pihaa... Mutta mikään lelu ei ole yhtä mahtava kuin taskulamppu tai siis sen valo. Ajattelimme että pienenä poika vain oli hulluna valoon, jolla osoitit maahan tai muuhun kiinteään paikkaan, mutta ei sama on jatkunut vaikka ikää tulee. Nykyäänkin jos Vinski näkee jollakin henkillöllä taskulampun alkaa valon etsintä... Missä se on? Ja kun valo löytyy hän 'metsästää' sitä vimmatun lailla, jolloin samalla myös olemme havainneet, että kyllä se doggikin pyörii ja liikkuu todella rivakasti kun on sopiva kohde.

Itsellämme on myös 2 ravihevosta tällä hetkellä ja kun niillä käydään lenkillä juoksee Vinski saman lenkin helposti hevosen mukana. Joskin Vinski kulkee pidemmän matkan, kun hän menee kärryjen ja hevosen vierellä edestakaisin. Välillä parikymmentä metriä edelle ja taas takaisin. Nyt Vinski-isällä on myös pentue Katin Ellin kanssa ja siitä olemme saamassa uuden manttelin pojan Iskän ja Rontin kaveriksi. Lopuksi suuret kiitokset Katille että uskoit meille tämän hellyttävän pojan perheemme jäseneksi. Hänestä on ollut suuria ilon hetkiä (ja joskus myös hieman harmiakin) meille, joista emme kuitenkaan luopuisi.

Aurinkoisin ja kuolantäytteisin terveisin Vinskin kotiväki, Kari & Taija + muut karvakorvat.

Fortuna on kaikista minulle syntyneistä pennuista pienin runtti pentu, painoi syntyessään vain 220 g. Tästä huolimatta tämä sitkeääkin sitkeämpi pentu vaan jatkoi elämäänsä, ja taisteli itseänsä monin verroin isompien sisarustensa ohi pentueen suurimmaksi tyttöseksi. Nyt vuoden ikäisenä, Formu on sisaruksista korkein ja ohittaa piakkoin koossa äitinsä Tyynen. Myös luonteeltaan Formu tulee äitiinsä ja piti ja pitää edelleen sisarusten höykyttämisestä. Formu on sisupussi, taistelija ja ainakin omasta mielestään johtajaksi luotu. Jo pikkupentuna Formu katseli vauhtilajeja TV:stä, myös formuloita, tästä johtuu lempinimi Formu, joka kuvaa myös tämän tytön luonnetta: vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Oikea nimi Fortuna, on lainassa antiikin onnen ja sattuman jumalattarelta. Lempiruokaa ei oikein ole, Formu ei ehdi syödä sillä muut asita ovat tärkeämpiä tälle nuorikolle. Muut asiat kuten hyppely, jumppahypyt ilmaan, kaahailu, toisten koirien kurkuissa roikkuminen, tassulla lätkiminen ja patjojen silppuaminen, se on kivaa se.

Kaksivuotis synttäreiden kynnyksellä Formun sama meno jatkuu, aktiivinen nuori neiti rakastaa kaahailua turbovaihteella niin kotona kun ikävä kyllä näyttelyissäkin. Siinä ei tahdo aina pysyä perässä en minä eikä leikkikaverit. Selvää johtajaainesta edelleen, minä itse, minä suuri, minä kaunein, minä ensin jne on Formun mottoja. Minkäs siinä sitten monimahtaa, siinä on laumassa tärkeysjärjestyksessä jo mummukin kovilla. Mutta ah niin rakastettava koira joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja on erityisen huomionkipeä kotosalla. Ainoa mistä Fortsu ei kauheasti pidä on muut koirat, erityisesti erimerkkiset on ihan omalaatuisia ja niihin ei sen sympatia yllä. Muut pitäisi heti laittaa johtajan tassun alle ja rutuun, niin tuumi Formu. Nyt kun Formust atuli täti hetki sitten syntyneille J-pennuille, hänen emävaistot vain kasvaa. Niin ovat ihania pennut että, kokoajan pitäisi päästä nuuskuttamaan pieniä ja häntä vispaa. Syöminen on samanlaista kituuttamista kuin alunperinkin, ensimmäinen sitten todella nirso koira kotona, ja se on harvinaista se. Siihen ei vaan ole aikaa ja keskittymistä, ruoka pitää olla vähintään eri laatua joka päivä. Possunkorva palkkiona kyllä maistuu aina.