Perheessämme on aina ollut koiria ja kissoja. Vuodesta 1983 venäjän vinttikoiria. Borzoit olivat miellyttäviä isoja ja pitkäkarvaisia. Kun viimeiset borzoimme olivat vanhoja herroja, alkoi aprikointi seuraavasta koirasta. Olimme päättäneet, ettei enää kahta koiraa, ei ainakaan isoa. Olen käsistäni nivelrikkoinen ja turkin hoito alkoi olla painajainen, joten päätimme ottaa turkiltaan helppohoitoisemman rodun.
Perheeseemme kuuluu myös pojat (24 v. ja 20 v.), tosin jo kotoa pois muuttaneet, jotka ehdottomasti halusivat ison koiran (helppo haluta, ei omaan kotiin). Olen aina ihannoinut harlekiini doggeja ja nyt siihen tuli tilaisuus, kunhan ensin vähän miestäni käännyteltiin.

Meidän Ihanainen

Niinpä etsimään pentua! Netistä huomasin sopivasti syntyviä pentuja ja ei kun soittamaan Katille. Alustavasti sovittiin urospennusta ja värivirheellinenkin meille sopisi.
Sitten 4.4.04 äiti - Peppi pyöräytti pentunsa, tosin ei ihan helposti, mutta maailmaan tuli kokonaista kaksi, yksi musta tyttö ja poika "meidän Jeppe", ei niin tavallinen harlekiini - keltamerle ihmetys!
Sitkeästi odotimme seitsemän ja puoli viikkoa "vauvaamme" kotiin. Odotusaikana toinen vanhoista herroista lähti autuaammille metsästysmaille, toisen jäädessä kanssamme vauvan odotukseen. Monta kertaa kävimme katsomassa ja vihdoin saimme kymmenkiloisen pojan kotiin.

Vähän oli alkuunsa koira pojilla toisissaan ihmettelemistä, mutta sopuisasti tuttavuutta tehtiin. Kissakaan ei tahtia haittaa, onpahan lisäkaverina ja mikä mukavinta välillä joukkoon tulevat myös toisen pojan "pikku kissat". Oli siinä ihmettelemistä kun kolme kissaa, borzoi ja tanskandoggi juoksevat taloa ympäri.
Kesällä sitten toinenkin borzoi-poikamme nukkui pois ja olemme nyt yhden koiran perhe.

Päivääkään, hetkeäkään emme ole katuneet rodun vaihtoa. Jeppe Tseppe on IHANA, kiltti, kuuliainen, osaa ottava, koko perheen koira. Välillä riehakas, välillä mallikoira ja ehdottoman vieraskorea niin ja väriltään ah niin kaunis (keltainen ilman maskia, paitsi silmien ympärykset, hyvin hennoin tummemmin läiskin ja valkoisella "solmiolla").
Mieheni vannoi, ettei nuku "hevosen" kanssa samassa sängyssä vaan muuttaa toiseen huoneeseen jos sängyn jakoa alkaa tulla, mutta kuinka kävikään - siellä me kaikki kolme nukumme samassa vuoteessa. Olen jopa kuullut, että kuinkakohan kauan meinaat mahtua meidän kanssa samaan sänkyyn? Eli minäkö sieltä pois joudankin? Ei, kyllä sopu tilaa antaa, vastahan "vauva" on 81 senttiä korkea ja 55 kiloinen kahdeksan kuukautinen.

Helena & Jeppe